perjantai 20. syyskuuta 2013

Elokuvateatterimaailman lumoa 1970-luvulta.

Vaikka ei tästä blogista ole tarkoitus tulla mitään elämänkertaa, pakko kuitenkin aloittaa kaukaa - sieltä kaikki innostus on lähtenyt. Toivottavasti tätä kautta tavoitatte palan sitä maailmaa, johon jo pienenä olen päässyt tutustumaan!
 
Elokuvateatterit kulkevat meillä suvussa. Isäni on aloittanut ovimiehenä jo koulupoikana ja tänäkin päivänä vanhempani pyörittävät elokuvateatteria, samoin kuin setäni ja serkkuni.
 
Ollessani alle kouluikäinen ja äidin käydessä päivisin töissä, olin isän mukana kaikessa teatterin pyörittämiseen liittyvässä. Haimme filmejä matkahuollosta, kävimme tukussa karkkiostoksilla, teimme konttorihommia (kumpikin tyylillään...). Myöhemmin olen oppinut, hän tunsi toisinaan huonoa omaatuntoa tehdessään niin paljon töitä, mutta ei se minua haitannut, minähän sain roikkua mukana enkä tiennyt mitään sen hauskempaa!
 
Miten lumoavaa se silloin pikkutyttönä olikaan juosta päiväsaikaan elokuvateatterin saleissa, etsiä ja löytää sinne unohtuneita pikkutavaroita, auttaa roskien keräämisessä, kurkkia kankaan taakse (siellä on ihan oma salainen maailma!), kiivetä rautaisia kierreportaita ja luikahtaa ihastelemaan konehuonetta ja sen merkillisiä laitteita ja katsoa saleihin sieltä korkealta, pikkuisista ikkunoista. Tai ihan vain pikkuriikkisen kurkata oven raosta pilkkopimeään saliin, saada mielikuvitus laukkaamaan ja sitten nopsaan sulkea ovi perässään!
 
Ja sitten tietenkin se elokuvien katselu. Se tunne, kun on lempikarkit puristettuna nyrkkiin, paikka valittu eturivistä, taustamusiikki ja valot himmenevät, verhot vetäytyvät syrjään ja kankaalle ilmestyvät ensimmäiset kuvat... Siinä kohtaa kaikki muu unohtuu ja sukellus elokuvan taikamaailmaan voi alkaa. Ja tämä lumoava tunne ei ole kadonnut mihinkään näiden vuosien aikana (joskaan en enää valitse eturivin paikkaa :)). 
 
Olin kuin kotonani ollessani teatterilla. Tästä kertoo myös muuan valokuva, jonka olen nähnyt. Siinä kaikki muut katsojat ovat jo lähteneet ja minä ypöksin istun isossa salissa, aition ensimmäisessä penkkirivissä. Päässäni on edelleen raidallinen isotupsuinen pipo, narut leuan alle solmittuina (en ole sitä elokuvan alettua enää muistanut riisua) ja nukun tyytyväisenä pehmeässä penkissä. Kyse ei varmastikaan ollut elokuvan tylsyydestä, vaan sattui nyt olemaan väsy ja mikäs sen kotoisampi paikka ottaa torkut, kun teatterin sali, taustamusiikkina elokuvan äänimaailma :)
 
Vaikka aikaa noista lapsuuteni hetkistä on jo... jonkin verran, voin vakuuttaa, että sama lapsenomainen innostus ja kiinnostus alaa kohtaan on säilynyt!
 
 
 
Hurmaavat Star Wars -tähdet vuodelta 1977.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti